Millainen talvi meillä onkaan ollut! Tällä viikolla inspiroiduttiin jäästä, lumesta ja kylmyydestä ja pitihän minunkin ehtiä tähän mukaan:

"Haaste # 88, Jäässä

Jäässä voi olla niin henkisesti kuin fyysisestikin. Talven paukkuvat pakkaset voivat aiheuttaa toimintakyvyttömyyttä monella tavalla, julkinen liikenne myöhästelee ja sähköt katkeilee. Auton ovet ovat jäässä, sormenpäitä punottaa ja lapsi on testannut jäätynyttä metallitolppaa kielellään. Jännitys voi lamaannuttaa ihan totaalisesti, jolloin sitä on ikään kuin jäässä. Esitelmät ja luennot, ehkä jopa ensitreffit. Jäässä voi olla myös jonkun sydän, tai siltä voi ainakin tuntua. Myös näistä ikävistä kokemuksista voi skräpätä, ne ovat tunteita ja elämää siinä missä iloisemmatkin asiat!"

Olen pitänyt twist-tehtävistä kovasti, ja tälläkin viikolla mentiin annetun leiskan mukaan:

Tavoitteena oli luoda sivulle jäinen ja kylmä tunnelma ja mielestäni siinä onnistuinkin. Kuvassa värit näyttävät hieman erikoisilta, eivätkä chipboard-kuvioiden ihanat glitterit näy ollenkaan. Pohjassa on valkoista akryylimaalia alkuperäisen raidoituksen lisäksi.